fbpx

Tekonurmen asennuksen työvaiheet

Tekonurmen asennus voidaan karkeasti jakaa seitsemään eri työvaiheeseen. Noudattamalla näitä ohjeita onnistut tekonurmen asennuksessa. 

  1. Poista kaikki nurmikko ja kasvillisuus
  2. Levitä alueelle suodatinkangas 
  3. Murske kerroksen tekeminen 
  4. Tekonurmen levitys / asennus
  5. Tekonurmen saumojen liimaus 
  6. Täyteaineen lisäys (valinnainen)
  7. Tekonurmen kiinnitys

1. Nurmikon ja kasvillisuuden poisto

Jos asennat tekonurmen pihalle missä on luonnon nurmi, poista ensiksi alueelta nurmikko ja muu kasvillisuus.

2. Levitä alueelle suodatinkangas

Kun olet saanut alueelta kaiken kasvillisuuden poistettua, levitä alueelle suodatinkangas. Suodatinkankaan levittäminen on välttämätön. Se varmistaa, että rikkaruoho ei pääse ajan kuluessa kasvamaan tekonurmen läpi. Levitä suodatinkangas tarkasti alueelle niin, että näkyviin ei jää yhtään maapintaa. 
 

3. Murskekerroksen tekeminen

Murskekerroksen paksuus tulisi olla n. 5-15 cm tarpeen mukaan. Murskeen raekoko olisi hyvä olla suurimmillaan 0/11 mm. Murskekerros tasataan ja tiivistetään. Jos alueelle on aikaisemmin jäänyt lätäköitä, ota tämä huomioon tehdessäsi pohjaa ja ohjaa vesi pois alueelta tekemällä kaato. Tiivistämiseen olisi hyvä käyttää vähintään 60kg painoista maantiivistäjää. Jos mahdollista, olisi pohja myös hyvä kastella ennen tiivistystä. Erityisenä huomiona kannattaa varmistaa, että tiivistetyn pinnan päälle ei jää isoja irtokiviä, nämä saattavat tuntua jalanpohjassa tekonurmenkin päällä.
 

4. Tekonurmen levitys / asennus

Aloita tekonurmen levitys mittaamalla alue, jonne tekonurmi asennetaan. Kun olet mitannut alueen, aukaise tekonurmirulla ja leikkaa sopivan kokoiset palat alueelle. Jos tekonurmessa näkyy kurttuja, anna sen olla aukaistuna hetken aikaa (n.30 min), jotta kurtut oikenevat. Tekonurmen kummastakin reunasta leikataan yksi nukkarivi pois ennen kuin sitä asennetaan vieretysten. Tällöin varmistutaan siitä, että kummatkin reunat ovat varmasti suorat (katso video alta).  Jos alueelle jonne asennat tekonurmea tulee useampi pala vieretysten on myös tärkeää huomioida, että matot ovat levitetty samoin päin. Voit tarkistaa maton suunnan katsomalla nukan kaatumisen suunnan. Jos matot ovat eripäin, ne näyttävät eri sävyisiltä. Tekonurmien saumojen väli tulisi olla sama, kuin maton pohjassa olevien nukkarivien väli. Siisti ja leikkaa alueen reunoilta kaikki ylimääräiset tekonurmet pois ennen seuraavaan työvaiheeseen siirtymistä. 
 

Voit leikata reunat pois tavallisella mattopuukolla.
 

5. Tekonurmen saumojen liimaus

Kun olet saanut mattojen saumat asemoitua vieretysten ja leikattua kaikki ylimääräiset tekonurmet reunoilta pois, käännä tekonurmen saumakohdat auki (katso kuva alta). Huom! kun käännät saumaa auki seiso aina sen maton päällä jota käännät, tällöin tekonurmi ei liiku kun käännät sitä ja saumat pysyvät kohdillaan. Laita saumapaperi saumojen keskikohtaan. Levitä liima liimalastalla saumapaperille niin, että sitä on ainakin n. 10 cm leveydellä. Jos käytät meiltä tilattuja 2 komponentti liimoja muista sekoittaa liimat huolellisesti ennen käyttöä. Käytä tekonurmen liimaamiseen vain siihen tarkoitettuja liimoja. Katso lisää liima vaihtoehdoista. Kun olet levittänyt liiman saumapaperille laske mattojen reunat liimapaperiin. Huom. seiso taas sen puolen maton päällä jota käännät! Kun olet kääntänyt maton reunat käy vielä saumat yksi kerrallaan läpi ja tarkista että maton nukkaa ei ole mennyt liimaan. Anna liiman kuivua hetken aikaa (n.15-45min, riippuen kelistä). Liima kuivuu nopeammin kuumalla ja hitaammin kylmällä. Kun liima alkaa olemaan tahkeaa, maton saumat pitää painaa liimaan kiinni. Jos et omista puutarhajyrää voit kävelemällä talloa saumat. Painele kaikki liimatut saumat läpi kahteen kertaan. Tämän jälkeen liiman pitää antaa kuivua useampi tunti ennen kuin aluetta kannatta käyttää.
 

Tekonurmen liiman levitykseen voi käyttää normaalia liimalastaa.
 

6. Täyteaineen lisäys

Ennen kuin aloitat tekonurmen hiekan lisäämiseen harjaa (esim. katuharjalla tai haravalla) koko alue niin, että tekonurmen nukka on pystyssä joka paikasta. Kun olet harjannut nukan pystyyn, heittele kevyt kerros hiekkaa koko alueelle. Hiekan levitykseen voit käyttää lumilapiota tai siihen tarkoitettua hiekoitinta. Levitä hiekka alueelle mahdollisimman tasaisesti niin, että alueelle ei tule kasoja. Kun olet levittänyt hiekan, harjaa koko alue huolellisesti niin, että hiekka uppoaa nukan juureen tekonurmen pohjaan. Lisää hiekka aina kerroksittain, vasta kun edellinen hiekkakerros on harjattu maton pohjaan, lisää uusi kerros. Hiekan käyttö tekonurmessa ei ole pakollista. Hiekan tehtävä tekonurmessa on pitää sen nukkalanka ryhdikkäänä. Hiekka myös lisää tekonurmen kestävyyttä. Hiekan tarve määräytyy alueen käytön ja maton nukkapituuden mukaan. Esimerkiksi pelikentässä olisi hyvä olla hiekkatäyttöä koska se on kovalla käytöllä, ja taas vähäkäyttöiselle pihalle ei välttämättä tarvitse lisätä hiekkaa ollenkaan. Hiekan sopiva raekoko on n. 0.1-1.5mm.
 

7. Tekonurmen kiinnitys

Tekonurmi olisi hyvä kiinnittää reunoilta maahan kovien tuulien varalta. Tekonurmi kiinnitetään maahan siihen tarkoitetuilla ankkureilla. Jos tekonurmessa on painava hiekkatäyttö sitä ei välttämättä tarvitse kiinnittää ankkureilla.
 

Asioita mitä on hyvä muistaa tekonurmen asennuksessa.

  • Käytä tekonurmen leikkaamiseen aina mattopuukkoa
  • Leikkaa tekonurmea aina maton pohjapuolelta
  • Jos käytät 2 komponentti liimaa, sekoita liima huolellisesti
  • Tekonurmea ei saa liimata vesisateessa, eikä pakkasella
  • Jos tekonurmi on märkä, älä aloita hiekan levittämistä
  • Tarkista, että saumojen välit ovat sopivat ennen liiman levittämistä. (sama kuin tekonurmen nukkarivin väli tekonurmen pohja puolella (n. 5mm)

Jäikö kysyttävää tai tarvitsetko asennuksen?
Ota yhteyttä alta löytyvällä lomakkeella

× Myyjän whatsapp